31.10.2016

Raaka-aineiden ja välineiden hankinta


Raaka-aineiden ja välineiden hankinta on hauskaa, mutta aikaa vievää puuhaa. Oikeat raaka-aineet ja välineet takaavat ammattitaidon kanssa onnistumisen ja hyvän lopputuloksen. Raaka-aineiden ja välineiden tuntemus tulee ammattitaidon, tiedon, kokemuksen ja tietenkin testaamisen kautta. 

Itse hankin raaka-aineita ja välineitä niin kotimaasta kuin ulkomailtakin. Kun liikun netissä tai kaupoissa olen aina silmät auki erilaisten raaka-aineiden ja välineiden hankkimiseksi. Välineet ja raaka-aineet ovat hintavia ja niissä on valmistajien kesken suuria eroja.

Esimerkiksi koristemassoissa ja kaulintamassoissa on suuria eroja. Nämä erot tulevat esiin vain testaamalla. On massoja joiden kanssa työskentely on helppoa ja ne ovat kestäviä. Toiset massat taas eivät millään sovellu omiin työtapoihini. On koristemassoja, joista ei saa aikaiseksi kauniita ruusuja ja on massoja, jotka sulavat kakun päälle.






Myös pitsimatoissa ja erityisesti pitsimassoissa ja -jauheissa on suuria eroja, joista olen aikaa myöden löytänyt itselleni parhaat vaihtoehdot, jotka ovat kauniita, toimivia ja kestäviä. Pitsimassoissa itse arvostan sileyttä, helppoa levitystä, nopeaa kuivumista ja kestävyyttä koristeita käytettäessä. Pitsimassan tulee soveltua hyvin hentojen pitsien valmistukseen. Tärkeintä pitsimatoissa on kauniin kuvion lisäksi se, että valmis pitsi irtoaa helposti.



Myös pitsimatoissa ja erilaisissa muoteissa on eroja materiaaleissa ja toimivuudessa. Tärkeää on, että valmis tuotos irtoaa muoteista helposti ja siististi. Myös puhdistettavuus on tärkeää.







Värejä on myös erilaisia eri valmistajilla ja ne on tarkoitettu eri käyttötarkoitukseen. Ennen hankintaa kannattaa selvittää mihin ja miten värejä käytetään. Lisäksi näiden värien käyttöä kannattaa harjoitella. Ohjeena värjäyksessä on että aina saa lisää, mutta pois ei saa. Käytän värjätessä aina hanskoja ja suosin runsas pigmenttisiä värejä, jolloin niitä tarvitsee laittaa vähemmän. Pastavärit ovat käytöltään helpoimpia, mutta ruiskuvärit puolustavat paikkaansa. Yksi lisä tähän ovat elintarvikekynät. Koristeita ja kakkua tehdessäni mietin tarvitseeko läpi värjätä vai riittääkö kevyt pintaväri.












Myös tavallisissa raaka-aineissa on eroja. Voin koostumus vaihtelee valmistajasta riippuen. Kananmunissa ja jauhoissa on välillä suuriakin eroja. Hillojen ja marmeladien koostumus ja maku vaihtelee suuresti. Itse haluan että hillot ja marmeladit maistuvat oikeille marjoille ja hedelmille. Myös suklaissa ja koristesuklaissa on eroja. Mikä kaakaopitoisuus on paras mihinkin käyttötarkoitukseen.
Kaikki tämä testaaminen ja tiedon hankkiminen on aikaa vievää puuhaa, mutta välttämätöntä onnistumisen takaamiseksi.



Tärkeää onnistumisen kannalta on myös puhtaus, raaka-aineiden oikea säilytys ja välineiden huoltaminen ja puhdistaminen oikealla tavalla. Myös oikeat työ- ja toimintatavat ratkaisevat.

24.10.2016

Kakun suunnittelu



Kakun suunnittelu alkaa ideasta, jonka inspiraatio voi tulla yllättävästäkin lähteestä esim. kauniista kukkakimpusta, kivasta muotista, pitsimatosta, väristä, raaka-aineesta tai asiakkaan toiveista... Kakun suunnittelussa, raaka-aineiden ja välineiden hankinnassa menee noin 3h tai enemmän riippuen kakun yksityiskohtien määrästä.


Esimerkiksi tästä omatekoisesta kimpusta sain idean kakkuun. Kimpussa on upeat värit ja muoto. Kukka-asetelma on tehty muutamasta marketti kimpusta, kauniista maljakosta ja kehyksestä. Luonnos on valmiina ja sitten toteuttamaan... joskus...

Itse pidän eniten siitä, että saan itse luoda kakun alusta loppuun idean pohjalta juuri tietylle henkilölle tiettyyn tilanteeseen. Monesti idean saatuani näen valmiin kakun "silmieni edessä". Joskus kakun idea on kokonaisuus ja joskus yksittäinen koriste, joka tarvitsee kehykset.


Piirrän kakusta hahmotelman tai useampia. Yleensä lopullinen kakku elää vielä alun suunnitelmasta kun realiteetit tulevat luovuuden esteeksi. Pyrin välttämään ei syötävien asioiden käyttöä kakuissa ja koristeissa. Kakkutuet ja selkärangat 3d hahmoihin ovat kuitenkin ajoittain välttämättömiä.

Kakun suunnittelussa tulee myös huomioida kakun koko, pohja, täyte, erityisruokavaliot, vuodenaika, lämpötila, kuljetus ja tarjoiluaika sekä säilytysaika... Myös tilauksen kiireellisyys vaikuttaa raaka-aineiden saatavuuteen ja koristeisiin. Osa välineistä ja materiaaleista tulee ulkomailta, joten ne täytyy tilata viikkoja aiemmin.

Tietyt koristeet eivät välttämättä kestä pitkää jääkaappisäilytystä vaan tulee nostaa kakun päälle hieman ennen tarjoilua. Myös kuljetuslaatikoiden koot tulee huomioida koristeita suunnitellessa. Koristeiden suunnittelussa huomioin myös sen haetaanko kakku vai kuljetetaanko kakku paikan päälle. Joskus on parempi kuljettaa koristeet erillään ja koota kakku paikanpäällä loppuun. Testaan myös koristeiden kestävyyttä etukäteen. Olisi ikävää jos perhoset ja pitsikori luhistuisivat ennen kakun tarjoilua jääkaapissa. Tässä tulee osata valita juuri oikeat raaka-aineet oikealta valmistajalta, jotta onnistuminen on taattu.

Esimerkiksi toiveena oli kaksi kakkua kaksivuotiaalle tytölle 2-vuotis päivänä. Toinen pienempi kuin toinen. Päädyimme 4 (12hlö) ja 5 (15hlö) munan kakkuihin.

Alkuperäinen idea oli pitsi, keijut ja lentävät perhoset. Halusin tuoda kakkuihin kolmiulotteisuutta pitsikupilla, perhosilla ja keijukaishahmolla. Halusin myös hyödyntää tätä upean väristä koristemassaa.

Suklaapohja, jonka täytteenä on vadelmahilloa ja tuorejuusto-vaahtokarkkitäytettä, koska täyte on erityisen hyvää, sopii kuljetettavaksi pidempiä matkoja ja säilyttää muotonsa hyvin vaikka kakku olisi kahvipöydässä pidempäänkin.

Koska tarkoitus oli tehdä kaksi erilaista kakkua...

Kukkakeijukaiskakussa lähtökohta oli itse keijukainen, joka sai alleen puupenkin ja yli kakun reunan tulevat pitsit sekä lentäviä perhosia reunaan. Ikään kuin kehykset... Keijukainen on neutraalin värinen, jotta kakun väri pääsee esiin.




Perhospitsikakku lähti enemmän liikkeelle kokonaisuutena, johon halusin liittää pitsikorin ja lentävät perhoset. Valkoinen helmiäispitsi näyttää mielestäni erityisen upealta tämän värisen kakun päällä. Tässä kakussa on erityisen upea ja herkkä pitsi reunoissa...